Skip to main content

KAIRANMAA

Musiikki- ja ääniresidenssi

Tutustu tiloihin

Musiikki- ja äänipainotteinen työskentelyresidenssi Leskelän kylässä Siikalatvan kunnassa

Residenssi muusikoille, äänitaiteilijoille, tuottajille ja työryhmille.

Leskelä sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, 100km 4-tietä Oulusta etelään. Residenssiin voivat hakea sekä yksittäiset henkilöt että maksimissaan 6-hengen työryhmät.

Residenssi sopii kaikille äänen parissa työskenteleville: muusikoille, äänitaiteilijoille, tuottajille ja työryhmille. Hakeminen on helppoa, eikä edellytä CV:tä tai muita työläitä liitteitä. Opiskelijat, uraansa aloittelevat ja kokeneet tekijät ovat yhtälailla sopivia hakemaan.

Residenssiajat ovat viikon, kahden viikon tai yhden kuukauden mittaisia. Residenssijakso sisältää myös matkustuspäivät, joten esimerkiksi viikon jakso tarkoittaa kuutta kokonaista työskentelypäivää.

Pääasialliset työskentely- ja asuintilat eivät valitettavasti ole esteettömiä. Tilat sijaitsevat Leskelän kylätalona toimivan – 130-vuotiaan hirsirunkoisen Kairanmaatalon ullakkohuoneistossa. Talossa ei asu residenssivieraiden lisäksi muita, mutta talon alakerrassa voi olla hetkittäin pienimuotoista toimintaa residenssijaksojen aikana, kuten kansalaisopiston kantelepiirin kokoontumisia, harvakseltaan kokouksia ja juhlia tai muistotilaisuuksia. Kesäkaudella talon muu toiminta on vähäisempää.

Talon alakerran tilat ovat vapaina ollessaan residenssivieraiden käytettävissä ja siellä voi järjestää vaikkapa esiintymisiä – äänentoistolla tai ilman. Alakerran isosta pirtistä löytyy urkuharmooni ja pian myös pystypiano.

Tutustu tiloihin

Hyvät puitteet työskentelyyn

Kairanmaa Residenssi tarjoaa hyvät puitteet työskentelyyn ja siihen keskittymiseen. Vieraiden käytettävissä on kattava valikoima soittimia ja laitteita, kuten:

  • rummut
  • kosketinsoittimia
  • kielisoittimia kitaristeille ja basisteille
  • vahvistimia
  • perkussioita
  • studiolaitteita
  • studiotasoinen kuuntelu (Genelec)
  • tietokone (Mac mini + Logic Pro)
  • mikrofoneja

Vieraat perehdytetään ennakkoon ohjeilla ja omien soittimien ja laitteiden tuominen residenssiin on tietysti mahdollista. Päivittyvän soitin-ja laitelistan löydät täältä.

Soittimet ja laitteisto

Residenssin laitteisto on pitkälti iäkästä – käytettynä hankittua ja säännöllisesti huollettua, mutta vikoja saattaa ilmetä. Vierailijoiden odotetaan ilmoittavan mahdollisista vioista.

Vieraat huolehtivat omasta turvallisuudestaan, tilojen ja laitteiden turvallisesta käytöstä sekä tilojen siisteydestä. Residenssin jatkuvuus riippuu yhteisestä vastuunkannosta.

Residenssitoiminta on voittoa tavoittelematonta – kaikki mahdolliset tulot ohjataan toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Hanketta ovat tukeneet Koneen Säätiö ja SKR Pohjois-Pohjanmaan rahasto. Muita yhteistyökumppaneita ovat Suomen keskipisteen kyläyhdistys Leskelä ry, Siikalatvan kunta ja Oulu Urban Culture ry

Hae residenssiin